Pidän pienen joululoman. Tarina jatkuu taas joulunpyhien jälkeen.
RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE!
RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE!
sunnuntai, 21. joulukuu 2008
Hyvää Joulua!
sunnuntai, 14. joulukuu 2008
Ensimmäinen pettymys
Me olimme suloinen pari. Äitikin hyväksyi aluksi meidät. Isoveli myhäili ja vähän naureskeli, mutta hyväksyi. Isällä ei ollut kommettia.
Koko kevätkauden kuljimme yhdessä. Leijonalla oli skootteri. Oli ihanaa istua takana ja hurautella sinne tänne. Kävimme yhdessä Folk-song-klubilla. Musiikkihan oli meidät yhdistänyt. Joskus olin vähän tuittupää ja uhkasin jättää Leijonan, mutta hän rupesi itkemään. Minusta oli kauheaa nähdä pojan itkevän! Palasimme aina yhteen. (Myöhemmin ymmärsin, että Leijonan itku ei johtunut siitä, että hän menettäisi minut, vaan siitä, että hänellä ei ollut valtaa minuun.)
Kesällä veljeni kuoli auto-onnettomuudessa. Se muutti elämäni. Äiti murtui. Isä suri hiljaa itsekseen. Äiti pakotti kulkemaan mustissa ja se hävetti minua. Syksyllä kouluun mennessä tunsin itseni jotenkin "merkityksi". Minä olin se tyttö, jonka veli oli kesällä kuollut. Merkittynä olemista lisäsi vielä se, että kuljin mustissa. Pian aloin kuulla supinaa ympärilläni. Kerran toinen parhaista ystävistäni, Veronica, sanoi minulle kiukkuisena, että surin vaatteillani. Se ei auttanut yhtään kohentamaan itsetuntoani.
Leijona oli tullut vähän kaukaiseksi. Hän tuli kyllä meille iltaisin, mutta lähti aika pian pois. Kerran vaistosin jotain outoa hänen käytöksessään ja se herätti epäilyä ja kummastusta minussa. Hän käväisi alkuillasta ja sanoi lähtevänsä jonnekin. Jostain kumman syystä päätin lähteä lähellä olevaan kahvilaan, jossa kävimme Leijonan kanssa silloin tällöin. Leijona istui siellä "meidän pöydässämme". Hän häkeltyi valtavasti, kun näki minut. Ei saanut sanaa suustaan. Samassa hetkessä Veronica ilmestyi paikalle. Ymmärsin! Heillä oli suhde!
Itku kurkussa lähdin kotiin. Kirjoitin kirjeen Leijonalle. Sain siten pahan mielen pois. Kirjoitin hänelle, että en halua olla heidän onnensa tiellä. Veronican ja Leijonan onnen. Kerroin kirjeessä, että tuntui pahalta, kun hän ei ollut kertonut minulle asiasta. Tuntui pahalta olla petetty tällä tavalla. Miksei hän puhunut minulle, että on kiinnostunut Veronicasta? Pahaltahan sekin olisi tuntunut, mutta se olisi ollut reilumpaa.
Me emme enää seurustelleet Leijonan kanssa. Tajusin, että Leijonan ja Veronican suhde oli alkanut jo kesällä. Ihmettelin heitä kumpaakin, miten olivat voineet elää sellaista kaksoiselämää?
Loppusyksyn olin hiljainen. Laihduin ja kuljin edelleen mustissa.
Koko kevätkauden kuljimme yhdessä. Leijonalla oli skootteri. Oli ihanaa istua takana ja hurautella sinne tänne. Kävimme yhdessä Folk-song-klubilla. Musiikkihan oli meidät yhdistänyt. Joskus olin vähän tuittupää ja uhkasin jättää Leijonan, mutta hän rupesi itkemään. Minusta oli kauheaa nähdä pojan itkevän! Palasimme aina yhteen. (Myöhemmin ymmärsin, että Leijonan itku ei johtunut siitä, että hän menettäisi minut, vaan siitä, että hänellä ei ollut valtaa minuun.)
Kesällä veljeni kuoli auto-onnettomuudessa. Se muutti elämäni. Äiti murtui. Isä suri hiljaa itsekseen. Äiti pakotti kulkemaan mustissa ja se hävetti minua. Syksyllä kouluun mennessä tunsin itseni jotenkin "merkityksi". Minä olin se tyttö, jonka veli oli kesällä kuollut. Merkittynä olemista lisäsi vielä se, että kuljin mustissa. Pian aloin kuulla supinaa ympärilläni. Kerran toinen parhaista ystävistäni, Veronica, sanoi minulle kiukkuisena, että surin vaatteillani. Se ei auttanut yhtään kohentamaan itsetuntoani.
Leijona oli tullut vähän kaukaiseksi. Hän tuli kyllä meille iltaisin, mutta lähti aika pian pois. Kerran vaistosin jotain outoa hänen käytöksessään ja se herätti epäilyä ja kummastusta minussa. Hän käväisi alkuillasta ja sanoi lähtevänsä jonnekin. Jostain kumman syystä päätin lähteä lähellä olevaan kahvilaan, jossa kävimme Leijonan kanssa silloin tällöin. Leijona istui siellä "meidän pöydässämme". Hän häkeltyi valtavasti, kun näki minut. Ei saanut sanaa suustaan. Samassa hetkessä Veronica ilmestyi paikalle. Ymmärsin! Heillä oli suhde!
Itku kurkussa lähdin kotiin. Kirjoitin kirjeen Leijonalle. Sain siten pahan mielen pois. Kirjoitin hänelle, että en halua olla heidän onnensa tiellä. Veronican ja Leijonan onnen. Kerroin kirjeessä, että tuntui pahalta, kun hän ei ollut kertonut minulle asiasta. Tuntui pahalta olla petetty tällä tavalla. Miksei hän puhunut minulle, että on kiinnostunut Veronicasta? Pahaltahan sekin olisi tuntunut, mutta se olisi ollut reilumpaa.
Me emme enää seurustelleet Leijonan kanssa. Tajusin, että Leijonan ja Veronican suhde oli alkanut jo kesällä. Ihmettelin heitä kumpaakin, miten olivat voineet elää sellaista kaksoiselämää?
Loppusyksyn olin hiljainen. Laihduin ja kuljin edelleen mustissa.
perjantai, 12. joulukuu 2008
Alku oli ihanaa!
Me tutustuimme Leijonan kanssa jo nuorena. Hän tuli kotibileisiini kaverini kanssa. Vietimme 16-vuotisjuhliani. Soitin naapurin pojalle, että tulisiko jonkun kaverinsa kanssa meille. Hän tuli Leijonan kanssa. Me vietimme koko illan yhdessä. Kuuntelimme levyjä ja juttelimme. Sain sen käsityksen, että hän oli kiinnostunut musiikista. Heh! (Vuosia myöhemmin sain usein tönäistä häntä konsertissa, etteivät muut häiriintyisi hänen kuorsauksestaan.)
Leijona asui myös naapuritalossa. En vain ollut koskaan huomannut häntä. Koulutieni kulki hänen ikkunansa alta. Kävimme samaa koulua, mutta en ollut koskaan kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Hän oli vaaleatukkainen, ehkä vielä vähän lapsellisen näköinen. Ei mikään silmiinpistävän komea - lapsellisen näköinen pellavapää.
Joku hänessä innosti minua tuolloin 16-vuotisjuhlissani. Me tuijotimme toisiamme ja olimme samaa mieltä kaikesta. Siitä lähtien hän tuli meille joka ilta. Äitini suhtautui suopeasti - ihme kyllä. Äidillä oli tapana kertoa muille, että Leijona on kuin kello: vie roskat ja tulee aina samaan aikaan. Leijona vei aina roskat ensin ja tuli sitten meille. Ilmeisesti se oli hyvä keino päästä kotoa ulos - sanoa vanhemmille, että vie roskat. Meidän ikkunasta näki, kun hän teki sen. Vei roskat.
Niin me vietimme koko kevätkauden. Tapailimme meillä ja kuuntelimme musiikkia. Kävimme elokuvissa. Kävelimme ulkona ja pussailimme. Olin lumoutunut!
Leijona asui myös naapuritalossa. En vain ollut koskaan huomannut häntä. Koulutieni kulki hänen ikkunansa alta. Kävimme samaa koulua, mutta en ollut koskaan kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Hän oli vaaleatukkainen, ehkä vielä vähän lapsellisen näköinen. Ei mikään silmiinpistävän komea - lapsellisen näköinen pellavapää.
Joku hänessä innosti minua tuolloin 16-vuotisjuhlissani. Me tuijotimme toisiamme ja olimme samaa mieltä kaikesta. Siitä lähtien hän tuli meille joka ilta. Äitini suhtautui suopeasti - ihme kyllä. Äidillä oli tapana kertoa muille, että Leijona on kuin kello: vie roskat ja tulee aina samaan aikaan. Leijona vei aina roskat ensin ja tuli sitten meille. Ilmeisesti se oli hyvä keino päästä kotoa ulos - sanoa vanhemmille, että vie roskat. Meidän ikkunasta näki, kun hän teki sen. Vei roskat.
Niin me vietimme koko kevätkauden. Tapailimme meillä ja kuuntelimme musiikkia. Kävimme elokuvissa. Kävelimme ulkona ja pussailimme. Olin lumoutunut!
perjantai, 12. joulukuu 2008
Vieläkin tekee kipeää
Siitä on yli kymmenen vuotta, kun mieheni jätti minut. Olin kauheassa myllerryksessä silloin - suoraan sanoen sairas. Lopultakin elämä Leijonan tassun alla oli ohi, mutta jostain syystä en halunnut - tai tajunnut - päästää irti. Siitä seurasi monimutkainen tie tähän päivään. Silti tuntuu vielä joskus pahalta ja melkein haluaisin tirskauttaa itkun. Sille ajatukselle en mahda mitään, että tunnen itseni epäonnistuneeksi!
Minä epäonnistuin pitämään perheen koossa. Minä en ollut tarpeeksi hyvä. Minä en osaa mitään. Minä olen täysi nolla. Minä olen täysi nolla. Minä olen täysi nolla. Minä olen täysi nolla. Minä olen täysi nolla. Minä olen täysi nolla. Minä olen täysi nolla...
Leijona sanoi minulle, että minä olen täysi nolla. Sittenhän sen täytyy olla totta.
Minä epäonnistuin pitämään perheen koossa. Minä en ollut tarpeeksi hyvä. Minä en osaa mitään. Minä olen täysi nolla. Minä olen täysi nolla. Minä olen täysi nolla. Minä olen täysi nolla. Minä olen täysi nolla. Minä olen täysi nolla. Minä olen täysi nolla...
Leijona sanoi minulle, että minä olen täysi nolla. Sittenhän sen täytyy olla totta.
